maanantai 17. elokuuta 2015

Uusin projekti 1:18 miniatyyri talo projektia



talo tuli luokseni tässä kunnossa ja se tosiaankin kaipasi remonttia.
Siitä on kulunut hetki aikaa kun olen ehtinyt kirjoittamaan ja kertomaan askarteluista. On tapahtunut paljon henkilökohtaisessa elämässäni ja heinäkuu meni muuttaessa uuteen kotiin.
Noh nyt taas koetan törmistäytyä ja tässä päivitän teille viimeisimmän projektini. Olen innostunut miniatyyreistä ja ostin kirpparilta nukkekodin jonka sitten purin käytännössä ihan osiin ja irrotin mattoveitsen avulla tapetit seinistä ja paperit lattioista. Sen jälkeen lattiat ja portaat saivat uuden pinnan, puulattian jonka toteutin jäätelö-ja kahvitikuista tehden. Lattia on liimattu kiinni ja hiottu vielä hiekkapaperilla sileämmäksi. Lisäksi viimeistelin lattian maalaamalla sen mattapintaisella sävytelakalla. Lakka on vesiohenteinen joten sen pystyy vielä vaalentamaan vettä käyttäen haluamaansa sävyyn. Mielestäni lattia onnistui hyvin. Joskin jatkoa ajatellen kannattaa ensin maalata tikut ja vasta sitten kiinnittää ne paikoilleen. Ehkä olisi ollut hyvä kiinnittää lankut johonkin paperille joka sitten vain asettaa huoneen lattiaan. Oli nimittäin erittäin vaikeaa maalata seinän vierustaa siististi.
Kuvat kertokoot puolestaan. Seinissä on käytetty kuviopaperia ja tapettia. Oikeastaan ostin uutena vain vesiohenteisen sävyte lakan ja osan kahvi tikuista, muutoin remontti on toteutettu kierrätyskeskuksesta ostetuista ja omista laatikoista löytyneistä tarvikkeista.

Yläkerran makuuhuone

olohuone ylhäällä
  
olohuoneen ala tasanne yläkerrassa
alakerran eteishalli ja portaat yläkertaan