tiistai 7. toukokuuta 2013

HAASTE

Sain tämän haasteen ystäväni Miimun blogista Tekeleitä ja turinoita

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.  

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.  
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.  
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.  
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.  
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.  
6. Ei takaisin haastamista. 


Aloitetaampas!


11 asiaa itsestäni:

1. Minulla on ihana mies ja kaksi poikaa
2. Rakkain harrastukseni on valokuvaus
3. Musiikki on tärkeä osa elämääni
4. Tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen ja olen hyvä kuuntelija
5. lempivärini on oranssi mutta pidän myös turkoosin sinisestä, kevään-, sammaleen- ja metsän vihreästä, pinkistä, mustasta, valkoisesta ja maanläheisistä väreistä
6. Olen asunut 4 eri kaupungissa elämäni aikana
7. tulen iloiseksi kun voin olla avuksi ja auttaa ihmisiä
8. minulla on ollut ihana pieni koira lemmikkieläimenä
9. olen syntynyt keväällä
10. kerään joka kesä mansikat itse ja pakastan ne talven varalle
11. haluaisin oppia virkkaamaan amigurumeja 

Haastajan 11 kysymystä minulle:

1. Onnistunein tekeleesi? 
-korut jotka tein omiin häihini itselleni ja viimekesän häätilaus kortti.

2. Hetki jonka muistat aina?
-lasteni syntymät

3. Suolainen vai makea? 
-molemmat käy mutta mielummin makea

4. Kolme asiaa jotka otat aina mukaasi kun lähdet kotoa?
- kännykkä, avaimet ja kukkaro

5. Talvi vai kesä?
-molemmissa hyvät puolensa mutta ehkä kesä kuitenkin

6. Kirja vai käsityöt?
- tykkään molemmista ja riippuu paljon siitä millä tuulella olen. Valitsen kuitenkin nyt käsityöt

7. Kaksi lempiainettasi kouluaikoina?
-musiikki ja äidinkieli

8. Ruuanlaitto vai leivonta? 
- leivonta

9. Mikä on vahvuutesi? 
-olen luova ja sosiaalinen ihminen

10. Kierrätätkö paljon? 
-kierrätän niin paljon kuin on mahdollista

11. Paheesi?
- suklaa ja askartelutarvikkeet ;-)


Minun 11 kysymystä sinulle haastettu:

1. Lempi värisi?
2. Missä olet matkustellut?
3. Elokuvateatteri vai videovuokraamo?
4. Onko sinulla kesälomaa?
5. Oletko ekologinen?
6. Syksy vai kevät?
7. Mitä haluaisit oppia?
8. Suklaa vai salmiakki?
9. Kerrostalo, rivitalo vai omakotitalo?
10. Millaista musiikkia kuuntelet?
11. Suurin haaveesi?


Ja kysymyksiin pääsevät vastailemaan seuraavat bloggaajat:

CaraMia
Korttitehdas
Kukkia ja kimallusta
Melli eco desing
Merkku
Piiperon piiperrykset
Soppaa ja silmukoita
Vintage Living
Hopeamuffinssi
Innolla
Sisustus sydämellä

4 kommenttia:

Tulisin iloiseksi jos ehtisit jättää viestiä vieraillessasi sivuillani :-)

I'll be happy if you would leave me a message for visiting :-)