torstai 16. elokuuta 2012

Emboussaus-kurssin tuotoksista Atc-kortteja

Kirjoitin täällä blogissani jokunen päivä aikaisemmin Emboussaus-kurssista jossa eri tekniikkojen avulla teimme erilaisia harjoitustöitä. Päätin sitten hyödyntää kokeiluja tekemällä niistä ATC-korttipohjia. Kaikkia taustoja en ole vielä käyttänyt mutta tässä muutama maistiainen kuinka niitä voi hyödyntää/jatkokäyttää omiin ATC-kortteihin tai isompiin kortteihin, tauluihin tmv.
Tässä vielä kuvat yksitellen lähempää. Kuvissa on käytetty erilaisista lehdistä löytyviä kuvia, tarroja, tekstejä lehdistä tai teksti-tarroista jne. Enkeli oli iso enkelitarra, jota sitten hieman muokkailin tähän ATC-korttiin sopivaksi.
Kun taas auto-kortissa on lehdestä leikattu auto ja kello löytyi Arkkikaupalta aiemmin ostetusta setistä ja tekstitarra löytyi Askartelu Amalian kaupasta ostetusta setistä.
Veneellä purjehtiva karhu on leikattu jossakin vanhassa lehdessä olevasta kuvasta. Se on kulkenut mukanani vuosia kun olen miettinyt mitä siitä keksisin tehdä ja nyt sille sitten löytyi oma paikkansa :) Tekstitarra on samaisesta Amaliasta ostetusta setistä mistä edellinenkin.
Täytyy myöntää että minulla on vähän hamsterin vikaa sen suhteen, että tykkään säilytellä jonkin verran lehtileikkeitä, kuvia yms. Onneksi kuitenkin mieheni pitää minut järjenrajoissa ettei vallan koko asunto muutu arkistoksi ;)

4 kommenttia:

Tulisin iloiseksi jos ehtisit jättää viestiä vieraillessasi sivuillani :-)

I'll be happy if you would leave me a message for visiting :-)